Peräseinäjoen nuorisotila Dixi ja talotoimikunta

Haastattelussa olivat peräseinäjokelaiset Jessica (16) ja Jere (15). He kertoivat meille Dixistä, sekä heidän talotoimikunnasta, johon molemmat itsekin kuuluvat.

Jessican mielestä Dixi on loistava vapaa-ajan viettopaikka, jossa on hyvä viettää aikaa kavereineen. Jereä Dixissä silti eniten kiinnostaa perjantaisin ja joka toinen lauantai ilmainen kahvi. Mutta molempien mielestä Dixissä on loistava ilmapiiri, jossa kaikki puhuu kaikille, eikä kukaan jää poissaolevaksi.

Ohjaajia Jessica ja Jere pitävät mukavina ja rentoina. -Välillä he ovat tiukkoja, mutta tarpeen tullen. Ja ovat myös mukana nuorten kanssa, Jessica toteaa. Eli mukavaakin Dixissä varmasti on!

Dixissä toimiva talotoimikunta on myös aikaa vievää ja vastuullinen tehtävä. Talotoimikunnassa olevien nuorten toimiin kuuluu kerätä rahaa nuorisotalolle, esimerkiksi viikonloppuna toteutuvissa joulumarkkinoissa. Siellä he myyvät arpoja, jossa voi voittaa joulukinkun ja muita mahtavia palkintoja.

Nuorten tehtäviin kuuluu myös erilaisten tapahtumien suunnittelu ja sääntöjen laatiminen, jota suuremmalla syyllä varsinkin talotoimikuntaan kuuluvien tulisi sen takia noudattaa. Myös kahvinkeitto perjantaisin ja joka toinen lauantai kuuluvat heidän hommiinsa. - Tiskaamme kahvikupit ja se on kivaa puuhaa, Jere sanoo iloisesti. Tästä lausahduksesta Jessica kuitenkaan ei ole niin varma, mutta velvollisuudet tulee hoitaa.

Vaikka nuoret Dixiä kehuvatkin, on heillä silti myös kehitysehdotuksia, sillä Dixi saisi heidän mielestään olla myös torstaisin auki ja kyseinen joka toinen lauantai pitäisi vaihtaa, sillä juuri niinä lauantaipäivinä on myös auki Kurikassa toimiva Mietaa.

Jeren mieleen on videotykki, jota Dixiin yritetään hommata. Jessica taas haluaisi Wii-konsolin Dixiin, mutta molemmat tietävät, että se olisi rikki ensimmäisen perjantain jälkeen, sillä nuoret eivät osaa arvostaa sitä uutta, mikä heille hankitaan.

Jessican mieleen ovat myös yövalvojaiset, joita hän toivoisikin lisää, mutta ymmärtää, että ne työllistävät myös ohjaajia.

Vaikka kehitysideoita onkin, niin molemmat suosittelevat Dixiä nuorille, sillä paikka on viihtyisä ja yhteishenki toimii loistavasti!

Kirjoittanut: Ida Anttiroiko



Kategoria: Arkisto 2010