Provinssipäiväkirjat 2016 Day 3

Provinssin toista päivää lopeteltiin lauantaina aamuyöstä. Muutaman tunnin yöunilla tai samoilla silmillä ponnistettiin nauttimaan lauantain artistikattauksesta. Ensimmäiset artistit aloittelivat kahden aikoihin ja aikaan nähden väkeä oli huomattavasti liikkeellä. Juha Tapion keikalla hurja määrä kaikenikäisiä kuunteli lumoutuneina. Ilo oli molemminpuolinen, sillä Juha mainitsi välispiikissään halunneensa Provinssiin esiintymään jo kauan. Evelinan keikalla oli samoin kerääntynyt paljon ihmisiä. Tässä vaiheessa huomasi kuluneiden päivien raskauden, sillä jostain syystä yleisö reagoi varsin laimeasti Evelinan huudatus-yritysiin. Samalla lavalla nähtiin seuraavaksi Vesala. Mikä mahtava keikka ja sen aikana vallinnut taianomainen tunnelma.

Alkuillasta merkkejä Rammsteinin tulevasta esiintymisestä oli ilmassa. Ihmismäärä alueella oli päätähuimaava. Tavallinen liikehdintä oli verrattavissa torstain ruuhkaan. Sitkeimmät fanit linnoittautuivat lavan eteen jo varhain. Siispä seuraavaksi Rammstein-ilmiöstä: Lauantai-illan puolitoista tuntinen keikka ja siitä johtuneet asiat olivat hurjia. Hurjia! Ilmispaljous oli ennennäkemätöntä. Normaalisti ihmisjoukossa pystyy etenemään tuon kaltaisessa tilanteessa normaalisti. Tällä kertaa ei pystynyt. Päälavan edessä puolessa välissä hiekkakenttää vastaan tuli ihmismuuri. Eturivissä tai suhteellisen edessä keikan aikana olleille mahdotonta oli vessassa poikkeaminen ja korvatulpat välttämättömyys. Puolitoista tuntia bassonjytkettä oli (ainakin toimittajalle) täysin uusi kokemus. Rammstein oli Provinssille napakymppi. Toki voidaan miettiä, onko reilut 30 000 ihmistä liikaa Provinssin kaltaisen festarialueen resursseille. Tämä ja muut seikat unohtaen Rammstein oli mahtava.

Rammsteinin rinnalla myöhäisillassa oli muitakin hyviä artisteja, lahjakkaita suomalaisnimiä. JVG ja Paperi T molemmat vetivät mahtavat keikat. Tyylierot ovat selviä, mutta hitit varmoja. Näiden kahden miltei jokaikinen kappale sai mukaansa taustalaulun yleisön toimesta. Hyvää ja suomalaista siis loppuun.

Kokonaisuudessaan 2016 vuoden Provinssi oli mitä mahtavin. Mahtava ympäristö ja mahtava artistikattaus. Säässä toki oli parantamisen varaa, mutta Provinssi ei ole Provinssi ilman muutamaa festarihenkeä nostattavaa sadepiskoa!

Hanna Ollinkoski



Kategoria: Tapahtumat