Provinssi 2015

Provinssi 2015 // Kasmir

kasmir.jpg

Kasmir! Kuva: Sofia Mänty

Entinen rock -laulaja, nykyinen purkka-soulin tulkitsija Kasmir nousi viime kesänä ”Vadelmavene” -kesähitillään kansan tietouteen, ja tänä kesänä Kasmiria on ollut mahdollisuus kuulla radiossa nonstoppina kesäkumibiisissä ”Vauvoja”, yhdessä Saaran kanssa.

Kasmirin keikka järjestyi lauantai päivälle klo 14.45. Aikaisesta ajankohdasta huolimatta Island stagen alue täyttyi täyteen kuuntelijoista.  Moni kuuntelija varmasti yllättyi, sillä Kasmirilla oli joukossa juontaja Axl Smith, joka  toimi taustalaulajana sekä soitti mm. kitaraa. Biisien välissä Smith innostui puhumaan välillä vähän liikaa. Tuntui, että hän varasti Kasmirin shown. Tämän huomasi myös lavan päätähti, joka totesikin, ettei Smithille sovi antaa ensi keikalle mikkiä.     

Yllärinä SAARA

Sympaattisen Kasmirin suusta kuulimme muunmuassa kappaleet; ”Ryan Gosling”, ”Wowwowwow” ja ”Iholla”. Kaikkien kappaleiden ajan yleisö lauloi mukana tunnistaen kappaleen kuin kappaleen, joka aiheutti Axl Smithille ja Kasmirille kylmiä väreitä. Suunnilleen puolessa välin keikkaa vuoden 2015 kesäkumibiisi ”Vauvoja” alkoi soida ja lavalle pomppi SAARA laulamaan osuuttaan. Tästä vasta yleisö hullaantui.

Keikan loppupuolella Kasmir kertoi Provinssin olleen paras keikka ikinä! Perään Smith lisäsi, etteivät he todellakaan sanoneet näin eilen Porissa. Tämän jälkeen Kasmir lauloikin onnellisuuden tunnettaan yleisölle välittääkseen ”Onnellinen mies” -kappaleen. Keikan aikana kuultiin myös ”Valkoista kohinaa” -biisi. Tätä ennen Kasmir muistutti meitä kuusi vuotta sitten edesmenneestä Michael Jacksonista ja omistikin biisin hänelle.

Lopussa soittoaikaa oli vielä jäljellä, mutta Kasmir bändeineen lähtikin lavalta pois. Heti kohta lavalle saapui Axl Smith todeten ”Tuntuuko teistä, että joku biisi jäi soittamatta? Meistä ainakin tuntuu siltä.” Ja pian koko yleisö yhdessä kuorossa lauloi Kasmirin mukana ”Vadelmavene” -kappaletta.

Sofia Mänty



Kategoria: Tapahtumat