Provinssirock 2013

Provinssirock avasi 35. ihmisten juhlavuotensa perjantaina 14.6 klo 17.30!

Juuri tämä Provinssi oli meidän ensimmäinen!
Menimme yhdessä Auroran kanssa alueelle länsiportin kautta melkein heti ovien auettua. Sekoilimme myös sateenvarjojen kanssa joita alueelle ei saanut tuoda mukanaan, kun narikan sijainti oli hukassa.

Kiertelimme alueella ja päädyimme YleX-stagelle bailaamaan ensimmäisenä soittavan Stig & Kullankaivajien tahtiin. Lähdimme keikan lopussa päälavalle (Mainland stage) kupeisiin kuuntelemaan Von Hertzen Brothersin keikkaa. Vaikka väkeä ei keikan alussa ollutkaan paljoa, veljekset pitivät fiiliksensä yllä. Keikan aikana kiertelimme myös alueella ja kuuntelimme Island -stagella soittavaa French Filmsiä jokusen aikaa.

Alueelta löytyi monenlaiseen nälkään ruokakojuja ja ravintoloita, kuin myös aikuisille K-18 anniskelualueita. Paikalla oli myös cybershopin vaatekoju, lävistyskoju, kännykän latauspaikka, sekä fanikoju missä myytiin mm. fanipaitoja, lippiksiä yms. Festariväen nesteytyksestä pidettiin huolta useammilla vesipisteillä, sekä virvoitusjuomia myyvillä kojuilla. Alueelle oli rakennettu penkkejä ja myös tapaamispaikka (meeting point), jossa sai istuskella sekä kirjoittaa viestejä seuraaville juhlijoille. Paikalta löytyi myös tintamareski, jossa taustalevy oli maalattu hullunkurisia eläimiä täyteen ja pään sai laittaa läpi eläimien pään kohdasta.

Painelimme alueen ulkopuolelle katselemaan kuinka paljon porukkaa, etenkin nuorisoa olisi jo kerääntynyt viettämään iltaa. Väkeä riitti metsäteille asti! Tienvarsille oli rakennettu monenmoisia kojuja ruoasta lävistysbusseihin asti. Haimme kaupasta eväitä ja niin taas matka kävi alueen sisäpuolelle.

Kuuntelimme Bastille:a hetkisen ja lähdimme syömään eväitä. Tapasimme erittäin mukavia ja reippaita uusikaupunkilaisia, jotka olivat tulleet kuuntelemaan erityisesti In Flames:ia tänne Pohjanmaalle.

Syötyämme kiiruhdimme eturiviin kuuntelemaan PMMP:n keikkaa, jossa viihdyimmekin koko keikan ajan. Menoa ei tästäkään naiskaksikosta jäänyt puuttumaan! Paula tallusteli käsillään ja Mira lietsoi festariväkeä mukaan rummuilla seistessään. Myös pyrotekniikka oli onnistunut! Keikka oli toistaiseksi PMMP:n viimeinen Provinssikeikka, sillä Paula ja Mira pitävät nyt viimeisen keikkakesänsä. Esiintymisen aikana kolme järjestyksenvalvojaa tuijottivat minuaja käskivät lähemmäs. Pian onneksi selvisi, että he vain olivat etsineet joka vuotuista kolmen kamovaatteet pitäjää ja minähän sen tänä vuonna voitin.

Haimme ystävän matkaan mukaan ja päädyimme alueen ulkopuolelle Sedu Törnävätien pihaan katselemaan uskaliaita benji-hyppääjiä, sekä näimme lisää ystäviä.

Sisälle mentäessä Bad Religion oli juuri lopettamassa ja päätimme vain kierrellä alueella. Meinasimme mennä juhlimaan Parasta Ennen! -diskoon, mutta ajatus sitten jäi kun huomasimme sen olevan K-18 alueella... Tosin YleX -stagellakin oli bailut, mutta niistä me emme tienneet.

Kävimme Gifu -teltalta hakemassa ilmaiset "tatuoinnit" Auroran kanssa käsivarsiin. Teltalla jaeltiin myös ilmaisia Gifu-salmiakkipurukumi maistiaisia. Jäimme kuuntelemaan juuri aloittanutta Blur:in keikkaa, sekä riemua pitämään toviksi. Sade alkoi ikävästi ropista taivaalta ja päätimme lähteä pikku hiljaa kotia kohti. Island -stagen luona katsahdimme hetkisen Kvelertak:ia ja lähdimme sitten kotiin viettämään yötä. Onneksi sade ei muita festarilaisia haitannut.

Väkeä ei päivältä ainakaan puuttunut, ei isojen tai pikkulavojen edestä. Oli myös mukavaa katsoa kuinka iso ihmismassa matkasi keikalta ja lavalta toiselle, toisen aloittaessa ja toisen taas lopettaessa

Lauantai päivä 15.6 pärähti käyntiin jo kolmen pintaan Cheek:in ruvetessa räppäämään. Ison Mainland-stagen edusta oli täynnä pikkulapsista aikuisiin asti. Meno oli varmasti taattu alusta loppuun, harmin paikka, että saavuimme vasta kun keikka oli puolivälissä. Aurora sai otettua hienoja kuvia ja vietimme hauskan loppu keikan.

Lähdimme ulkoportille päin, kunnes meidät pysäytti erikoinen porukka, tunnetun henkilön naamarit päässä ja kahdella muut erikoiset asut päällään. Nappasin kuvan porukan kameralla ja niin jengi saatiin iloiseksi.

Saavuimme taas sisälle Popedan keikkaa varten. Odottelimme likemmäs puoli tuntia keikan alkua ja näimme kuinka MTV3 teki haastattelua yhdelle odottelijalle aivan lavan edessä. Vähän ennen keikan alkua, porukkaa alkoi kerääntyä sankoin joukoin ja viimeistään siinä vaiheessa, kun Pate Mustajärvi alkoi laulaa olivat kaikki tulleet Popedaa katsomaan. Paikalla oli taas sekajoukko ihmisiä ja tosifaneja löytyi tajuttoman paljon! Vaikka itse laulaja onkin vanha mies, jaksoi hän paremmin riehua lavalla kuin moni nuori artisti tai festarilainen. Huomaa, että aivan sydämestä Pate työtään tekee. Kerrottakoon myös tämän olevan 35. juhlavuosi Popedalle ja ensimmäinen Provinssi heillä oli ollut jo vuonna -79.

Keikan jälkeen lähdimme katsomaan Samuli Putroa. Näillä sanoin hän keikkansa aloitti "Täältä vittu pesee". Kommentti jätti vähän kylmäksi ja pökeröksi miettien millaista musiikkia häneltä kuulee. Onneksi ensimmäinen kappale valinta oli oikea joten tunnelmaan pääsi joukkoon.

Kiertelimme ulkona ja alueella kuuntelemassa Children of Bodomi:a ja sen jälkeen kauempaa Witchcraftia. Rumba -stagella K-X-P -bändin erikoiset ja hienot viitta-asut painuivat kyllä mieleen.

Tämän jälkeen olimme ulkona. Kyselin yhdeltä jos toiselta mikä meno on ollut, onko sää paljon haittaillut ja kaikki kertoivat hyvän sään tuoneen heidät juuri tänään viettämään iltaa. Moni myös kertoi aikovansa viettää koko illan vain alueen ulkopuolella vaikka rannekkeita käsissä killuikin. Myös minun ja Auroran luo saapui ihmisiä juttelemaan, suurinta osaa kiinnosti erityisesti hieno PRESS -passimme ja se mitä me teemme täällä.

Aurora kävi välillä kuvaamassa Disco Ensemblea ja minä kiertelin alueen sisällä katsomassa Danzigia. Ja taas kello näytti jo niin, että oli aika lähteä kotia kohti.

Viimeinen päivä! Sunnuntain ovet aukeilivat klo 13.00.
Päivän aloitti päälavalla ollut Ismo Alanko ja häntä seuraten pienemmillä lavoilla olleet bändit.
Ehdimme juuri Kaija Koon aloittaessa oikeaan paikkaan. Siitä naisesta löytyi virtaa ja eleganttia olemusta ja sen takia varmasti moni olikin juuri häntä tullut katsomaan. Paikalla jaeltiin myös kesäkumi-paketteja.

Kaijasta, sekä lauantaina soittaneesta Popedasta, etenkin Patesta yleisö puhui paljon. Kerrottiin, kuinka Kaija keikutti lanteitaan tai kuinka Pate näytti keskaria kitaristin jalkoovälistä, sekä nosti jonkun onnellisen kalsarit kaikkien nähtäväksi.

Kellon lyödessä 16.15 kaarsimme päälavan luo katsomaan rauhallisempaa menoa, J. Karjalaista. Kauan on hänelläkin musiikkiuraa takana ja sen huomasin hyvin vedetystä ja hallinnoidusta keikasta.

Käväisimme alueen ulkopuolella ja syömässä. Ruokaa sulattaessa Aurora kävi nappaamassa Pertti Kurikan nimipäivistä viime sekunneilla kuvia.

Seuraavaksi kiertelimme kuuntelemassa White Lies, Sin Cos Tan ja GlasVegas.

Tämän jälkeen meidän oli aika mennä ensiapuun keskustelemaan ja haastattelemaan Seppo Lehtiniemeä, joka toimi vastaavana haastateltavana ensiavusta.

Seppo kertoi Provinssin tapahtumista ja ensiavun toiminnasta seuraavasti.

Miten on mennyt?
Voin sanoa, että juhlat siistiytyvät vuosi toisensa jälkeen eikä ole mitään pahaa sanottavaa.
Meillä on neljä lääkäriä ja 10 eriasteista sairaanhoitajaa. Kaikki ovat ammatti-ihmisiä useammasta keskussairaalasta. Pelisilmää on aika hyvin eli osataan erottaa humala ja sairaus toisistaan, joka onkin tärkeää. Yksi tärkein tavoite onkin vähentää painetta julkisiin terveyspalveluihin. Täällä ollaan hoitotason yksikkö eli voidaan hoitaa täällä paikanpäällä hyvin tai jopa paremmin. Ne joita joudutaan lähettämään terveyskeskuksiin, ovat lääketieteellisin perustein lähetetty ja joka vuosihan niitä valitettavasti joudutaan tekemään.

Onko vuosi poikennut edellisistä?
Tänä vuonna ei ole kyllä mitään erikoista, noudattelee ihan aikaisempia vuosia. Yleisimpiä vaivoja on ollut juhlijoiden yleiset perussairaudet jotka täällä aktivoituu, sekä tokihan riemun pitäminen ja alkoholi tuovat omat ongelmansa. Osalta katoaa lääkkeet, joillakin pettää turnauskestävyys, kun jopa viisi päivää pitää riemua yllä. Meidän tehtävä on kokonaisvaltaista hoitamista, sekä pyritään auttamaan ja neuvomaan terveyteen liittyvissä asioissa.

Kuinka Camp Provinssissa on sujunut?
Kun Provinssi sulkee ovensa, meidän sama organisaatio siirtyy Camp Provinssiin jossa ensiavulla on toinen piste. Eihän se eroa paljoa päiväsajasta. samoja tyyppejä siellä on, jotka täällä juhlii.
Viime yö oli aika hiljainen, mutta kyllä sielläkin käyntejä tulee. Meillä on tosiaan näille väsyneille ja sammuneille seuranta, nimeltään Heräämö.

Suurin piirtein sama porukka on ollut vuodesta toiseen jonka kanssa ollaan myös muissa tapahtumissa. On hauskaa hommaa jossa yhdistyy ammatti ja ihmisten kanssa oleminen. Ruuhkapiikit tulevat aina ennen keikkaa ja niiden jälkeen. Kaiken kaikkiaan on mennyt hyvin ja on ollut hauskaa. Tämä on ihmisten juhla niin kuin sanotaan, joka kyllä pitää paikkansa. Voin sanoa, että nuoret osaavat juhlia.

Tämän jälkeen kävimme katsomassa Pressirekan kireää ja hiljaista tunnelmaa. Lähdimme kyllä paikasta yhtä nopeasti kuin tulimmekin.

Haastattelimme myös erästä tuttuamme:

Miten on mennyt?
Hyvin.
Haittaako sade?
Vähän.
Mikä on ollut paras bändi ja miksi?
Popeda, koska Pate on hassu.
Kuinka aiot viettää loppuillan?
Emmä tiedä. Kuuntelen In flames:ia.

Seuraavaksi vuorossa oli vielä In Flames. Huomasi heti että kyseessä oli vähän suurempi bändi, koska järjestyksenvalvojia oli tuplamäärä vahtimassa ja bändiäkin sai odotella sen tyylikkään vartin. Tosin mitään tyylikästä siinä ei enää ollut, kun fanit joutuivat sateessa värjöttelemään.

Keikan aikana sade vaihtui pienestä piskottelusta kunnon kaatosateeksi ja päätimme käväistä taas Gifu -teltalla vähän tiedustelemassa. Kuinka paljon porukkaa täällä on oikein käynyt? 

"Ihan kohtalaisesti, toki tänään on ollut vähän hiljaisempaa kuten varmaan kaikissa kojuissa tänään." Tiedustelu oli vähän epävirallinen joten emme pyytäneet nimeä, emmekä kyselleet sen enempää.
Tämän jälkeen poistuimme alueelta ja vuoden 2013 Provinssirock oli meiltä virallisesti ohi.

Monien bändien jäähyväiset jätettiin, mutta se ei menoa murtanut, eivätkä bändit varmastikaan jää unholaan. Meno oli leppoisaa niin sisä- kuin ulkopuolellakin ja ihmiset olivat mukavan vilpittömiä. Tokihan tappeluiltakaan ei vältytty. Vaikka Provinssista löytyy paljon kielteisiä asioita tältäkin vuodelta, oli festari niin meille kuin varmasti monelle muulle yksi kesän hauskoista ja iloisista tapahtumista.

Ilkka ja MTV3 kertoivat kävijämäärän olleen 42 000.

Lippuja myivät Lippupiste, Tiketti ja Lippupalvelu. Lippuja myös myitiin ja vaihdettiin rannekkeiksi molemmilla porteilla. Itäportilla oli myös mahdollisuus vaihtaa kännykällä ostettu lippu rannekkeeksi.

Tämän vuoden artistikiinnitykset alapuolella olevissa listoissa:

Pe 14.6. PMMP, Von Hertzen Brothers, Blur (UK), Bad Religion (US), Mew (DEN), Steve Aoki (US), B∆stille (UK), Stig & Kullankaivajat, Pää Kii, Eva & Manu, French Films, Kvelertak (NOR), Streak and the Raven, Huoratron, Hexvessel, Pearly Gates, Parasta Ennen! -disko

La 15.6. Cheek, Popeda, Witchcraft (SWE), Stone, The Sounds (SWE), Danzig (US), Sólstafir (IS), London Elektricity (UK), Alesso (SE), Netsky (BE), Booka Shade (DE), Flux Pavilion (UK), Stand Up –show: Heli Sutela, Ilari Johansson ja Jape Grönroos; Samuli Putro, Disco Ensemble, Provinssi goes Hiphop: Solonen & Kosola, Karri Koira & Ruudolf, Laidback Luke (NL), Children of Bodom, Notkea Rotta 3-pack, Gasellit, Eevil Stöö, Koksu Koo, Tuuttimörkö, Kridlokk; Punk-juna: Sokea Piste, Nyrkkitappelu, Terveet Kädet ja Kivesveto Go Go; Antero Lindgren, K-X-P, The Scenes, Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta feat. Mikael Saari, DJ Mini & DJ Johannes Kostaja (Tavastian Lauantaidisko)

Su 16.6. Kaija Koo, Ismo Alanko, Pertti Kurikan Nimipäivät, Domowoyd, White Lies (UK), J. Karjalainen, Turbonegro (NOR), In Flames (SWE), Down (US), Converge (US), Glasvegas (UK), Stella, Samae Koskisen Ekstravahva Korvalääke, Nicole, Rytmihäiriö, Sin Cos Tan, Provinssirockin kadonneet helmet, Pingisklubi

Teksti: Sofia Mänty & Aurora Piirto
Kuvat: Aurora Piirto



Kategoria: Tapahtumat