Schweinfurt 2017

Schweinfurt on Saksassa sijaitseva Seinäjoen ystävyyskaupunki, johon lähti tänä vuonna 17 Seinäjoen alueen nuorta 10 päiväksi ohjaajien kanssa. Reissun aikana ehdittiin nähdä ja kokea kaiken laista, sekä tutustua paikallisiin nuoriin. Ehkä heistä osaa nähdään vastavierailulla täällä Seinäjoella ensi kesänä. Meillä oli kaikin puolin onnistunut reissu, tosin hieman enemmän olisi toivottu tutustumista porukan kesken ennen reissuun lähtöä.

En ehkä viitsi selostaa pikkutarkasti, mitä me reissussa minäkin päivänä tarkalleen ottaen tehtiin, mutta voin kertoa, mikä oli parasta, hauskaa, muistamisen arvoista. Totta kai lähes kaikki, mutta tietysti ne parhaat hetket aina jäävät mieleen. Yleensä katson päiväkirjaani kirjoittaessani matkasta, koska silloin muistan paremmin, mitä minäkin päivänä on tehty. Nyt en kuitenkaan tahdo tehdä niin, sillä haluan kirjoittaa vain sen pohjalta, mikä on jäänyt päällimmäisenä mieleen. Ja tietysti lisään mukaan myös kommentteja ihanilta reissu kavereiltani. <3

”Sairaan hyvä ryhmä, sopivasti vapaa-aikaa ja hauskaa tekemistä.”

Ensimmäisen yöt Saksassa ollessamme yövyimme ”nuorisotalolla” Aurassa. Paikka ei tosin ollut monelle kovinkaan mieleinen… Se sijaitsi lähes keskellä metsää, kaukana kaikesta, sillä lähimpää kylään oli aika pitkä matka kävellen. Tekemistä silti oli, ja vietettiin yhdessä aikaa erilaisten pelien ja geokätköilyn merkeissä.

”Aurassa ollut majoituspaikka oli hivenen kurjahko.”

aura.jpg

Aura 

Kaikkien mieliala kuitenkin tuntui vähän kohentuvan, kun päästiin vihdoin Schweinfurtin keskustaan, jossa majoittauduttiin nuorisohotelliin, joka osoittautui huomattavasti edellistä majoituspaikkaa paremmaksi. Päivät olivat täynnä tekemistä ja vierailua erilaisissa kohteissa.

”Loistavat ohjaajat.”

schweinfurt.jpg

Schweinfurt 

Kävimme Nurnbergissä ja keskiaikaisessa Rothenburgissa. Yhden päivän vietimme myös maauimalassa, Silvanassa. Kovinkaan moni ei säästynyt ihon palamiselta, ja illalla osa olikin lähes paloauton punainen, vaikka kuinka yritettiin laittaa aurinkorasvaa.

”Shoppailu, Silvana ja Nurnberg = parasta reissussa.”

nurnberg.jpg

Nurnberg

rothenburg.jpg

Rothenburg

Paljon tuli siis käveltyä ja toiseksi viimeisenä päivänä oltiin vielä kiipeilemässä, joten siellä vaadittiin myös käsivoimia. Joten kävihän tämä jonkinlaisesta urheiluleiristä.;)

”Jalat kipeenä, mutta hällä väliä.”

Tuona samaisena aamupäivänä kävimme myös tutustumassa paikalliseen yritykseen, johon meidät oli erikseen kutsuttu. Tosin sen olisi ehkä voinut jättää välistä... Mutta pakko sanoa, että ainakin ruoka siellä oli hyvää!
”Kuulalaakeritehdas ei ehkä ollut kaikille yhtä kiintoisa.”

Viimeisenä reissupäivänä oli valitettavasti jokin saksalainen pyhäpäivä (jotenkin se ruumiiseen ja sen kunnioittamiseen liittyi, sen tarkemmin en muista), joten kaikki kaupat olivat kiinni. Sille aamulle olisi monella ollut vielä suunnitelmissa shoppailua kaupungilla, mutta se sitten valitettavasti jäi. Ainakin rahat säästyivät, jos jotain positiivista pitää keksiä.:)

”Muuttaisin saksalaisten pyhien paikkaa (torstai);).”

”Huomenna illalla suunnataan lentokoneella kohti kotia, totta kai haikein mielin. Kuitenkin kesä jatkuu siitä huolimatta, että tämä reissu päättyy. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta samalla se myös avaa meille kaikille uusia ovia ja antaa mahdollisuuden johonkin aivan uuteen.”

Näin kirjoitin päiväkirjani loppuun viimeisenä iltana Schweinfurtissa ja sanoin jo mielessäni hyvästit Saksalle. Haikein mielin tosiaankin noustiin koneeseen, mutta ainakin monia ihania muistoja rikkaampina. (Ja toivottiin sormet ja varpaat ristissä, että ihan täyteen ahdettu matkalaukku tulee ehjänä Suomeen asti.;) Onneksi se tuli.)

Laura Levä

 


Kategoria: Reissujutut