Viimeinen kohtaaminen

Tummasilmäinen poika painoi minut selkä seinää vasten ja asetti kätensä molemmille puolilleni. Kompuroin hieman taaksepäin ja onnistuin astumaan punaiseen siivousvatiin. Vadin pohjalla oli vettä, joten tietenkin sukkani kastui. Miksi, oi miksi, olin ottanut kengät aamulla pois? Kiljahdin hieman ja laskin märän jalkani lattialle. Toivuttuani tästä järkytyksestä huomasin kuitenkin katsovani suoraan noihin tummiin silmiin, jotka tuijottivat minua ehkä liiankin tiiviisti. Tiesin jo siinä vaiheessa, mihin tämä väistämättä johtaisi.

Huulemme painautuivat toisiaan vasten.

Tämä poika tunsi minut vieläkin paremmin kuin olin luullut.

Minä tunsin hänet paremmin, kuin uskalsin edes ajatella.

Nyt tajuan.

Minua on huijattu.

En ollut parantunut, olin unohtanut.

Perheeni on valehdellut minulle.

Nyt tärkeää oli kuitenkin vain tämän toisen ihmisen lämpimät ja pehmeät huulet, josta en vieläkään pystynyt muistamaan juuri mitään muuta. Mutta en välittänyt. En välittänyt en välittänyt en välittänyt…

”Joonatan”

Silloin silmissäni pimeni, enkä tuntenut enää mitään.

Laura Levä

 


Kategoria: Novellit