Myös ujot selviytyvät yleisön edessä

Äidinkielen tunnilta... 1. vuoden lukion kurssin kirjoitelma

Monet jännittävät esiintymistä ja etenkin puhumista yleisön edessä. Joillakin se johtuu ujoudesta, mutta siihen voi olla myös monia muita syitä, kuten kiusaaminen, pelko epäonnistumisesta tai puhevika. Sen vuoksi onkin tärkeää, että myös yleisö ottaa puhujan huomioon, ja arvostaa sitä, mitä tällä on sanottavanaan. Joillekin voi olla todella suuri kynnys tulla puhumaan yleisön eteen.

Maailmassa on paljon erilaisia ihmisiä. Jotkut puhuvat paljon, toiset seisovat hiljaa taustalla, mutta kuuluvat silti joukkoon. Nämä ihmiset voivat silti olla onnellisia, vaikka eivät olisikaan kovin suulaita. Siksi myös tällaisia ihmisiä täytyy arvostaa, kunnioittaa ja kuunnella. Monet saattavat silti odottaa esiintymistä, etenkin yksin pidettävää esitystä, melkeinpä kauhulla. Mitä jos ne nauraa tai en saa sanottua mitään? Ujoille ihmisille nämä kysymykset voivat olla arkipäivää, kun taas toiset eivät ajattele näitä koskaan puhuessaan. Siksi onkin siis tärkeää, että myös yleisö tarkkailee puhujaa.

Ujojen ja jännittäjien onkin todella tärkeää valmistella esitys hyvin, siinä missä tietysti muidenkin. Se voi kuitenkin olla tällaisille henkilöille erityisen tärkeää, sillä siitä voi saada eräänlaisen turvallisuuden tunteen. Nyt osaan tämän jutun, ja se menee ihan hyvin. Myös eräänlaiset harjoitteet ennen esitystä tekevät hyvää. Ensimmäinen asia on tietenkin oman esiintymisen ääneen harjoittelu jo etukäteen kotona. Silloin voi jo etsiä sopivaa puhetyyliä, äänenpainoja ja tarkkailla esityksen kestoa. Juuri ennen esitystä kannattaa tehdä myös äänenavaus harjoitteita. Joillakin myös ääneen puhuminen tai lukeminen ennen esitystä saattavat auttaa.  

Esitystä edeltävänä yönä kannattaa nukkua hyvin, jolloin on hyvässä vireessä aamulla. Silloin ei kannata syödä mitään makeaa, vaikka kuinka jännittäisi, vaan tukeva ja monipuolinen aamupala auttaa jaksamaan. Eipähän ainakaan nälkä yllätä kesken esityksen. Myös veden juonti on tärkeää. Vesipullon voi varmasti ottaa mukaan myös esityspaikalle, etenkin jos on flunssainen, ja jos pelkää äänen pettävän kesken esiintymisen. Joillakin tehoaa myös se, että ajattelee sitä tulevaa yleisöä. Vaikka pitäisitkin yksin puheen ja kaikki katsovat sinua, voit ajatella, että hekin ovat vain ihmisiä. On ihan inhimillistä erehtyä, ja varmasti myös ne yleisössä istuvat ihmiset ymmärtävät sen. Kaikki ovat varmasti joutuneet esiintymään joskus, isomman tai pienemmän yleisön edessä. Kaikki ovat kuitenkin erilaisia puhujia, eikä kaikilta voi mitenkään odottaa samanlaista esiintymistä.

Tietysti myös yleisöllä on vaikutusta puhujaan. Sen vuoksi onkin tärkeää, että toisen esityksen aikana ei puuhata mitään muuta. Esiintyjä huomaa nopeasti, jos yleisö ei keskity siihen, mitä hänellä on sanottavanaan. Esimerkiksi puhelimen selailu ja kellon vilkuileminen on epäkohteliasta toisen esiintymisen aikana. Se voi myös vaikuttaa kielteisesti puhujaan, koska tämä voi tulkita sen niin, että kuulijoita ei kiinnosta. Sen vuoksi puhujan kannattaa joskus vain niin sanotusti sulkea tällainen yleisö ulkopuolelle ja yrittää keskittyä siihen omaan esitykseen. Silloin nämä epäkohteliaat eivät ainakaan pilaa sitä koko esitystä, jota varmasti ainakin osa yleisöstä kuuntelee. Tämä yleisön huono käytös ei kuitenkaan johdu puhujasta, vaan silloin kuulijalla itsellään on vielä paljon opittavaa.

Kuka tahansa voi siis selvitä esiintymisestä. Oli se sitten puhe, esitelmä, keskustelu tai näytelmä. Jokainen jännittää ja pelkää jossain vaiheessa elämäänsä, mutta myös esiintymisen taidon voi oppia, myös ne kaikista ujoimmat. Monet tarvitsevat paljon harjoitusta, myös aikuisia jännittää esiintyminen. Se on kuitenkin taito, jota kaikki tarvitsevat varmasti ainakin jossain vaiheessa elämäänsä. Näillä erilaisilla harjoitteilla ja pieniä askelia ottamalla jokainen voi kuitenkin oppia tämän taidon niin halutessaan.

Laura Levä



Kategoria: Mielipiteet