More love, less hate

Sunnuntai 12.06 -16, Orlando, Florida. Kahdelta aamuyöllä ihmisiä alkaa kaatua lattioille ja tilanne karkaa käsistä. Yöklubissa on mies aseen kanssa. Ihmiset yrittävät päästä pois, osa jää jumiin rakennukseen, osa pääsee karkuun, osa menettää henkensä.

Itkuinen äiti kertoo myöhemmin poikansa viimeisen viestin olleen “rakastan sinua, minä kuolen nyt”.

Moni lähti illalla asunnostaan viettämään hyvää aikaa paikkaan, jossa saa olla esteittä oma itsensä, ihmisten kanssa jotka ovat samanlaisia. Kuuluvat vähemmistöihin. Moni heistä ei välttämättä ollut edes kaapista ulkona, ja nyt heidän läheisensä saavat kuulla siitä tälläisen tapahtuman kautta.

Ampuja vei mukanaan 49 henkeä rajan toiselle puolelle. Haavoittuneita on toiset 50.

En usko, että ISIS on tämän takana. Tämä on puhdas viharikos. Onko oikein viedä viha näin pitkälle? Onko oikein riistää toiselta henki vain sen vuoksi, koska et itse kestä nähdä kahta samaa sukupuolta olevaa pitämässä toisiaan käsistä? Tälläisessäkö maailmassa haluamme elää? Ei.

Nyt on PRIDEviikko käynnissä, kaiken lisäksi. Huhuja PRIDEkulkueita vastaan suunnittelluista hyökkäyksistä leviää. LGBTQ-ihmiset ovat peloissaan. He eivät voi liikkua nyt missään ilman pientä ajatusta, että joku näistä vastaantulijoista saattaa ohittaessa vetäistä tuliaseen takin sisältä ja ampua. Aina teineistä aikuisiin, jokainen joutuu pelkäämään. Poliisit ovat kehottaneet seksuaalivähemmistöjä pitämään pientä profiilia etenkin nyt maanantain ajan, sillä Orlandon tapahtuma voi aiheuttaa kuohuntaa ja lisää uhreja.

Rohkeimmat ovat päättäneet olla alistumatta yhteiskunnan tahtoon ja ovat ilmoittaneet, etteivät pelkää yhtäkään homofoobikkoa: he aikovat seistä suorassa ja kasvot pystyssä, valmiina taistelemaan.

Tämä kaikki on niin väärin. Miksi vieläkin ajatellaan, että on päässä vikaa, jos sattuu pitämään samasta sukupuolesta tai ei tunne oloaan hyväksi sinä sukupuolena, johon syntyi ja johon hänet luokitellaan kuuluvaksi? Vuosi 2016, kaksituhatta hitsin kuusitoista, ja ihmiskuntaan mahtuu vieläkin niitä, jotka eivät ole täysin ymmärtäneet ettei toisen seksuaalisuus vaikuta sinuun itseesi piirunkaan vertaa. Tarvitaanko toinenkin kaksituhatta vuotta, ennen kuin jokainen osaa ajatella järkevästi? Toivottavasti ei. Ties kuinka monta ihmistä ehtii menettää siinä ajassa henkensä turhan takia.

Nyt jos koskaan, jokainen jolla on vähänkään vaikutusvaltaa, on aika nousta esiin ja näyttää mistä meidät on tehty. Jokainen joka voi, lahjoittakaa rahaa Orlandon sairaalalle (http://www.orlandohealthfoundation.com/).

Teidän jokaisen sisällä palaa liekki, suurempi tai pienempi, ja nyt on aika antaa sen levitä kuin kulovalkea, kuitenkin hallinnassa. Ei ole tarvetta käyttää samoja metodeja kuin vastapuoli. On aika muuttaa maailmaa, niin ettei enää kenenkään tarvitse kulkea pelon alistamana, muiden maahan potkimana. Te olette vahvoja, te pystytte tekemään suuria asioita, muuttamaan maailmaa.

Jasmi Kimpimäki



Kategoria: Mielipiteet