Perehtymisen paikka

Tahdonvoima. Sisu. Suurella sydämellä. Lakeuden puolustaja. Sinun eduksesi. Taattua osaamista. Viron Veromalli

vaalit.jpg

kuva: mtv.fi

Olet varmasti nähnyt tällaisia toteamuksia erilaisilla kasvoilla höystettynä ympäri maita mantuja lähiaikoina. Olet varmasti kuullut radiosta lupauksia työpaikoista syvän matalan äänen puhumana. Kaikesta voi siis päätellä, että Eduskuntavaalit 2015 ovat olleet kevään puhutuimpia aiheita ja sunnuntaina 19.4.2015 koitti se suuri päivä.

Vaalien aikaan edellä mainittujen esimerkkien lisäksi ehdokkaat rantautuivat toreille puhumaan äänestäjien kanssa. ”Kansan pariin” –näin sanotaan. Heidän ympärillään tosin parveilee suurimmaksi osaksi aikuisia ihmisiä, nuoret ovat harvassa.
Mistäköhän tämä johtuisi? Nuoria ei mahdollisesti kiinnosta, sillä se ei normaalisti ole heidän ikäistensä asia. Vasta 18-vuotiaat saavat äänestää. Onkohan sitten koulujen yhteiskuntaopin tunneilla tieto puolueista ja siihen liittyvästä vajavaista? Mahdollisesti koulu ei ole paras ympäristö tämän omaksumiselle. Toisaalta taas aikuiset ja vanhemmatkaan eivät tähän suuremmasti kannusta. Ylipäätään poliittista herännäisyyttä nuorella iällä ei pidetä kovin normaalina tai se ei ole tavallista tällä hetkellä yhteiskunnassamme.

Mielestäni nuorten ja kaikkien muidenkin ihmisten pitäisi olla aktiivisesti seuraamassa politiikkaa edes jollain tasolla

Kysehän on kaikkien elinoloista, työpaikoista, kodeista ja muustakin. Äänensä käyttäessä on omaan olemiseensa vaikuttanut ja vaikka ei saisi vielä äänestää, asioista tulisi tietää. Ymmärrän kyllä sen, että politiikkaa on vaikea ymmärtää. Vaalilupaukset tuntuvat olevan samat suurinpiirtein kaikilla. Että nuoret pystyisivät esittämään kysymyksiä konkreettisista asioista, voisi esimerkiksi kouluissa järjestää vaalipaneeleita ahkerammin. Torillakin voisi vierailla, vaikka kynnys sinne menemiseen on korkea.

Hanna Ollinkoski



Kategoria: Mielipiteet