Mä-täs – nuorten oma osanottokanava

Kaikki sai alkunsa vuosi sitten, kun Seinäjoen nuorisovaltuusto halusi ruveta tekemään yhteistyötä muiden Etelä-Pohjanmaan nuorisovaltuustojen kanssa. Seinäjokelaisille oli juuri kerrottu valtakunnallisesta nuorten sivustosta nimeltä Aloitekanava, jossa nuoret saavat kirjoittaa omia ideoitaan ja keskustella niistä. Siitä he saivat idean perustaa samantyyppisen palvelun, mutta vain Seinäjoen seudun nuorille.

”Tehdään tää kunnolla.”

Seinäjoen, Ilmajoen, Lapuan, Jalasjärven ja Kurikan nuorisovaltuustoista koottiin porukka, joka rupesi työstämään ideaa eteenpäin. Nyt vuoden jälkeen projektin kanssa ollaan päästy jo pitkälle. ”Nuorten osanottokanava” -palvelu toteutetaan Facebookin kautta. Sitä kautta nuoria on helpointa lähestyä.

- Nuoret ovat joka päivä Facebookissa jollakin laitteella, nuorisovaikuttamisesta vastaava nuoriso-ohjaaja Minna Koivuluoma Seinäjoelta toteaa.

mts-kuva.jpg

”Mä-täs” niminen palvelu toimii siten, että nuoret voivat julkaista sivuille kehitysehdotuksia omaa asuinkuntaansa/kaupunkiansa koskien. Eniten tykkäyksiä saaneet ehdotukset laitetaan kaksi kertaa vuodessa tarkempaan käsittelyyn ja tarvittaessa lähetetään eteenpäin. Palvelu otetaan testikäyttöön lähiaikoina, ja se avataan virallisesti tämän vuoden elokuun alkupuolella.

Teksti: Valtteri Uotila



Kategoria: Mielipiteet