Viihde ja ihmiset

Viihteen tarkoitus on nimensä mukaisesti viihdyttää käyttäjäänsä. Ideana se on hyvä, koska viihteen avulla annetaan ihmisille mielihyvää ja tieto siitä, ettei hän ole ainoa joka mokaa. Tällaista periaatetta vaalivat tosi-tv –sarjat kuten Big Brother, Supernanny ja Koirakuiskaaja. Jossakin vaiheessa televisio- ja internetviihteen historiaa tilanne on kääntynyt ylöspäin niin, että viihde hallitsee ihmistä eikä ihminen viihdettä.

Viihdemaailma on täynnä erilaisia arvoja, joihin suhtautuminen vaihtelee tilanteesta ja ohjelmasta riippuen. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon riskien ottaminen, sillä Huutokaupan metsästäjät -nimisessä sarjassa (eng. ”Storage wars”) riskien ottaminen on suorastaan välttämätön paha. Loogisesti ajatellen olisi tavattoman vaikeaa, jos jokaisen varaston sisältämät tavarat luetteloitaisiin, sillä silloin tasan jokainen tietäisi mihin tähdätä. Tällaista voitaisiin verrata aarteenmetsästykseen, jossa tiedetään mitä on missäkin. Huutokaupan metsästäjien henkilöt tutkivat varastoa viiden minuutin ajan vain silmillään; jos koskee tai poikkeaa sisälle, on automaattisesti poisluettu ostajien joukosta. Tällä tavoin mennään vaistojen mukaan; se joko herää tai sitten ei. Ellei ota riskiä ja hyväksy tappion mahdollisuutta ei voi myöskään voittaa mitään.

Viihde luo myös vastapainon sisällölleen: mikäli jokin arvo näytetään hyveenä jossakin, näytetään ohjelmaa jossa arvo onkin jo pahe. Tietovisat ovat tässä suhteessa asian peräänkuuluttajia: nehän perustuvat nimenomaan pelaajan/katsojan tietämykseen eikä arvailuun. Kilpailijalle annetaan kuitenkin mahdollisuus apuun säälistä (tai provosointiyrityksestä), jonka tarkoituksena ei ole suoranaisesti auttaa pelaajaa – nimenomaan toisinpäin estää tai jarruttaa tämän voittomahdollisuudet. Käytännössä tämä toteutetaan niin, että pelaaja puolipakotetaan tilanteeseen, jossa tämä kuvittelee tietävänsä kaiken kaikesta ja siten kieltäytyy apukeinoista. Hetken aikaa asiat sujuvat, mutta lopulta tulee Se Kysymys johon kilpailija ei tiedä oikeaa vastausta. Ylpeys on pahe, jota korostetaan vastaavissa ohjelmaformaateissa.

Kun ihmiset katsovat ohjelmia tai viettävät muuten aikaa viihteen parissa, heidän arvomaailmansa kokee välillä rajuja muutoksia. Jos joku on pitänyt vaikkapa järjestystä tärkeänä arvona ja hän katsoo ohjelmaa, jossa julkimo (rikas, fiksu, hyvännäköinen ja muutenkin ihanteellinen ihminen) kertoo, kuinka itse pitää järjestystänsä retuperällä on mahdollista, että katsoja alkaa itsekin karttaa järjestystä. Tällä tavoin tuotetaan katsojalle alemmuuskompleksia ja tuotetaan mielikuva, että julkkikseksi pääsee jos käyttäytyy kuten he.

Maailma on medioitunut sellaiseen pisteeseen, missä viihde on todellakin kokoajan läsnä. Klikkaamalla nettisivun banneria tai linkkiä pääsee helposti ja nopeasti lukemaan, mitä muualla tapahtuu. Media ei kunnioita kenenkään yksityisyyttä (”Klikkaa ja katso, kuinka X käyttäytyi Y:n juhlissa”), vaan kaiken pitää olla saatavilla joko nyt, heti tai nyt heti. Sellaiset arvot, kuten ystävällisyys, rauhallisuus ja reiluus ovat vieraita ja loistavat poissaolollaan. Onneksi on kuitenkin olemassa niitä fiksuja, jotka ymmärtävät jättää tietyt asiat rauhaan. Se pistää miettimään, miten jotkut kehtaavat ansoita leivän pöytäänsä toisten ihmisten kustannuksella ja asioita juoruamalla. Tuskin ketään edes kiinnostaa suunnattomasti mitä Tom Cruise söi aamupalaksi Bahamalla tai millä huoltoasemalla Jeremy Renner kävi vessassa.

Viihdeohjelmat opettavat nykyään lapsia enemmän kuin heidän vanhempansa. Onko oikein, että lapsi varttuu luullen, että tappelut ovat ja rikokset ovat oikeutettuja jos ne perustelee hyvin? Tai että on väärin sanoa oman mielipiteensä ja olla oma itsensä? Yleisesti tätä ei hyväksytä, sillä maailma on muutenkin täynnä kaikkea typerää ja pahaa, joten miksi lisätä vettä myllyyn?

Viihteen ”vääristämistä” on nyt viety sellaiseen pisteeseen, missä ei voi kuin odottaa tilanteen korjautumista.

Aisha Benahmed




Kategoria: Mielipiteet