Kaikki tietävät

Ohjaus: Asghar Farhadi

Pääosissa: Penelope Cruz, Javier Bardem, Ricardo Darin

Ensi-ilta: 18.01.

★★★★

Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen elokuvasta, jonka keskiössä on kidnappaus? Poliisit ja pelastusoperaatio, joka joko onnistuu tai epäonnistuu. Tärkeintä ei ole se kidnapatttu, vaan se että paha saa palkkansa.

Iranilainen Asghar Farhadi sinkosi itsensä suurmiesten joukkoon, voitettuaan toisen parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin vuonna 2017. Fellinin, Bergmanin ja De Sican takana, Kurosawan ja Clementin rinnalla Farhadin seuraava herättikin etukäteen suurta huomiota.

Espanjan kielisen elokuvan all-star-kokoonpano, pääosissa kenties aikamme suurimmat, Penelope Cruz ja Javier Bardem. Ensi-ilta järjestettiin Cannesin avajaiselokuvana. Kaikkien tähtien piti olla kohdallaan.

Cannes kääntyi kuitenkin suosikkiaan vastaan. Elokuvaa moitittiin monista syistä. Se oli kelvollinen, mutta ei sellainen mitä odotettiin. Festivaalin alun suuret odotukset purkautuivat kiukkuisena kritiikkinä.

Nähtyäni elokuvan festivaalin toisella viikolla, en olisi voinut olla kritiikin kanssa enempää eri mieltä. Suuren osan kilpailusarjasta nähtyäni olen yhä täysin vakuuttunut elokuvan erinomaisuudesta ja sija viiden parhaan joukossa on selvä, toisin kuin vaikkapa aikaisemmin nähdyllä ”BlacKKKlansmanilla”, joka Cannesissa pomppasi aina kakkospalkintoon asti.

”Kaikki tietävät” kertoo naisesta, joka palaa lapsiensa kanssa kotikylään juhlimaan siskonsa häitä. Kylän pidetty keskushahmo on hänen entinen rakastettu. Naisen tytär kidnapataan hääyönä. Kaikki katsojatkin tietävät kuka on lapsen todellinen isä.

Cruzin mestarillisuus jää vähälle käytölle, hän itkee suurimman osan ajasta ja on täysin lamaantunut. Ricardo Darin aviomiehenä ja tyttären kasvatti-isänä on hyvä peluri tähän tunteikkaaseen kolmiodraamaan, jonka syvyydet ja ulottuvuudet ovat paisuneet vuosien varrelle. Paljolta oltaisiin säästytty jos kotikylästä lähdettäessä kaikki olisi sanottu. Nyt jokainen kivi kengässä hiertää ja pahasti, kun häähumu vaihtuu kärhämöintiinn.

Toisin kuin panttivankidraamassa, meitä ei oikeastaan kiinnosta poliisioperaatiot ja sen toteuttajat. Poliiseja ei koskaan paikalle edes kutsuta. Ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että vanhemmat ja suku ovat oikeasti kiinnostuneita lapsen turvallisuudesta. He rakastavat lasta, eivätkä halua että sille tapahtuisi mitään pahaa. He tekevät niinkuin kidnappaajat vaativat, eivätkä yritä mitään sankarillista.

Pitkään se raivostuttaa katsojaa, kunnes hän tajuaa, että tärkeintä ei ole rikollisten selvittäminen ja kiinnisaaminen, vaan lapsi. Se on ravisuttava oivallus, joka yksissään kantaa elokuvaa. Vaikkei kidnapattu tässäkään ole keskushahmo, hänellä on tehtävä, yhdistää ja purkaa patoja.

Kuraiset kengät paljastavat syyllisen, mutta sekin pidetään perhepiirissä. Niin katoavat viinitilat muihin käsiin, kun rahaa kasataan kokoon. Koko summasta vastaa biologinen isä (Bardem), joka tekisi sen muutenkin, mutta varsinkin kuullessaan lapsen olevan hänen, kaikki muu väistyy. Hän on menettämässä isyytensä, ilman, että koskaan olisi saanut sitä kokea.

Javier Bardem tekee Cannesin kattauksen parhaita roolisuorituksia. Hänen keski-ikäisyys, tavallisuus ja aitous on hämmentävää Hollywoodin kermaankin luettavalle näyttelijälle. Loppuhuipennus on sydäntä riipivää katsottavaa.  

Teksti: Totti

Kuva: Finnkino Oy




Kategoria: Arvostelut