Sokeisto

Kirja: Sokeisto

Kirjailija: Tapani Tolonen

Kustantaja: Otava 2018

Sokeisto_header.jpg
Latomossa laitetaan tekstit siihen muotoon missä ne painetaan. Jokainen väli ja kappaleenvaihto on laatta. ”Tässä jää vajaaksi, eikä Darwinia viitsi tavuttaa. Ohukkeilla rivi tasaiseksi ja vai seuraavalle riville, ettei Darwin jää sinne yksin”, pohtii Eetu, Sokeiston päähenkilö. Kirjan lukemisen kannalta tärkeimpiä päätöksiä syntyy hierarkian alaportailla, kouluttamattomien, mutta työssään lukeneiden tekijöiden käsissä.

Eetulle sivistys ei tarjoa mahdollisuutta elintaso harppaukseen, mutta se tasoittaa eroja. Vuosi on 1905. Edetään kohden suurlakkoa. Työpaikka vaihtuu, harrastustoiminta laajenee ja rikastuu, (teosofiaa ja vastarintaa) ja Eetu rakastuu. Hänestä jotenkin tulee jatkuvasti toimeliaampi ja välkympi. Tuntuu, että hän kulkee jossain painon sumussa ensimmäiset sadat sivut.

Kouluhistoriassa esitetään Suomen itsenäisyystaistelu sankaritarinana, jossa tilaa ei jätetä vuotta 1918 enteileville ristiriidoille. Siksi helposti voi syntyä käsitys yhtäkkiä syntyneestä vastakkain asettelusta, joka syntyi hetki ennen ja katosi yhtä nopeasti kuin tulikin sodan jälkeen. Näin ei kuitenkaan ollut vaan eri ryhmittyvät olivat hyvinkin eri linjoilla siitä miten asiat tulisi hoitaa, jo suurlakossa. Siihen Sokeisto terävästi pureutuukin. Kirjassa ei oikein tiedä kuka on kenen puolella ja miksi. Aktivisti, jääkäri, työläinen, porvari, mutta kuka on kuka?

Kirjan erityinen ansio on pysyä historiallisesti uskottavana, samalla rikkoen ihmiskäsitystämme 1900-luvun alun suomalaisista. Kuvissa tai varhaisissa elokuvissa he ovat paikallaan pönöttäviä, mykkiä ja liikkumattomia. Me helposti tiedämme koskenlaskusta enemmän kuin koskenlaskijan elämästä ja ajatuksista. Sokeistossa tästä ei ole tietoakaan. Puhutaan suoraan, suututaan, rakastutaan ja ollaan katkeria. Kirjan mieleenpainuvimmassa kohdassa aktivistikaksikko melkein suutelee. Se ei kuitenkaan ole mahdollista ainakaan toisesta ja seurauksena on raju pahoinpitely.

Sokeisto on esikoiskirja. Se tuli toiseksi Otavan Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi järjestetyssä romaanikilpailussa. Valtakunnan ykköslehti, Helsingin Sanomat ylisti sitä arviossaan. Ennen 40-vuoden ikää kirjan kirjoittanut Tapani Tolonen on ehtinyt väitellä tohtoriksi, opiskella animaation tekijäksi ja nyt kirjoittaa palkitun esikoisromaanin. Meriittien puolesta tekisi mieli puhua suoranaisesta renessanssi-ihmisestä, yleisnerosta.

Itselleni kirjaa lukiessa yksi asia häiritsee kuitenkin kaikista eniten. Kun kirjailija on tuttu, lukion matematiikan opettajani, ei voi olla ajattelematta, että voisiko jossain olla viite Seinäjokeen. Siksi erityisen herkullinen on kirjan lopun ”ylistarolainen nuori mies, joka piti saappaita sängyssä maatessaankin”.

”Pohjalaisia väitettiin rehelliseksi, mutta tuon miehen rehvasteluissa ei ollut siteeksikään totta.” Hymyilyttää.

Teksti: Totti

Kuva: Otava

 



Kategoria: Arvostelut