Pirates of the Caribbean - Salazar´s revenge

Pirates of the Caribbean: Salazar´s revenge (2017)

Ohjaaja: Joachim Rønning, Espen Sandberg
Käsikirjoittaja: Jeff Nathanson
Tuottaja: Jerry Bruckheimer
Pääosissa: Johnny Depp, Javier Bardem, Brenton Twaites, Kaya Scodelario, Kevin R. Mcnally, Geoffrey Rysh

Maalla, merellä ja meren pohjassa

Pirates of the Caribbean –elokuvasarjan viides osa sai ensi-iltansa toukokuussa. Salazar´s revenge nimeä kantava elokuva on miltei paras tähän asti nähdyistä.

potc2.jpg

Tarina alkaa varsin kurjasta tilanteesta, jossa Jackilla ei ole laivaa, ja miltei kaikki tarinan päähenkilöistä ovat joko vankilassa tai haamuja. Ennen pitkää tilanne alkaa kuitenkin rullaamaan. Merikapteeni, jonka Jack on kironnut, haluaa merirosvon kuoliaaksi. Edellissä elokuvissa lentävälle hollantilaiselle kirotun Will Turnerin poika haluaa pelastaa isänsä, ja noidaksi syytetty tiedenainen haluaa löytää vastauksen arvoitukseen, jonka isänsä, jota nainen ei ole koskaan nähnyt, on jättänyt. Tavalla tai toiselle kaikkien ongelmiin auttaisi Poseidonin kolmikärki, jota lähdetään etsimään suurella joukolla. Tuttuun tapaan juonenkäännöksiä ei puutu ja kaksituntinen on täynnä timanttista toimintaa. Salazar´s revenge tapahtuu maalla, merellä ja meren pohjassa myös edellisten elokuvien kesken jääneet tilanteet selviävät.

potc1.jpg

Pirates of the Caribbean: Salazar´s revenge on jopa täydellisin elokuva pitkään aikaan. Mitään ei puutu tai ole liikaa, ja mikä tärkeintä, koko elokuvan aikana mieleen ei juolahda toive elokuvan loppumisesta pian. Tämä ei liene kriitikkojen helmi, mutta siitä huolimatta ainakin itselleni elokuva oli täydellistä viihdettä. Vahva suositus!

PS. Mikäli mahdollista, katso elokuva 3D-efektien kera!

Hanna Ollinkoski

Kuvat: iMDb.com

 


Kategoria: Arvostelut