Ester &Isak

Tätä kirjaa en olisi kyllä itse palkinnut

Ester & Isak, Jessica Schiefauer

”Sinä kesänä Ester ja Isak rakastavat toisiaan järjettömästi. Sinä kesänä heidän rakkaustarinansa tahriintuu, hiipuu ja syntyy uudelleen. Sinä kesänä rannalla pahoinpidellään kuoliaaksi poika. Ja Isakin pikkuveli on paikalla.”

Tämän takakansitekstin perusteella innostuin kovasti tästä Jessica Schiefauerin kirjasta, joka on palkittu Ruotsin arvostetuimman lasten- ja nuortenkirjapalkinnolla August. Toisen tällaisen palkinnon hän on saanut kirjallaan Pojat.

Kirjan ulkoasu lupasi minulle paljon, mutta sisältöön olin pettynyt. Juoni oli sinänsä ihan hyvä, mutta kerronta mielestäni hieman hajanaista, sillä kertoja vaihtuu lähes joka kappaleessa, eikä kappaleen alussa koskaan kerrota, että kenen näkökulmasta tässä nyt sitten on kyse. Sen vuoksi välillä täytyy ikään kuin yrittää lukea rivien välistä, että millä henkilöllä nyt voisi olla tällaisia ajatuksia.

Muistaakseni noin vuosi sitten luin tuon toisen kirjan, Pojat, mutta en tosiaankaan pitänyt siitä. Enää en muista juurikaan kirjan tapahtumia tai juonta, mutta se on mieleen jäänyt, että en kyllä kirjasta pitänyt, vaikka sen loppuun asti silloin luinkin. Nämä molemmat kirjat ovat siis Ruotsissa palkittuja, mutta itseeni tämän kirjailijan kirjoitustyyli ei kyllä uponnut yhtään. Joku varmasti tykkää näistä (eihän ne nyt muuten mitään palkintoja olisi saaneet), mutta itse en saanut niistä kovin hyvää otetta.     

Laura Levä

 


Kategoria: Arvostelut