Arvostelussa

Girl Online

Ihana, romanttinen, suloinen, koukuttava, rakastettava, mukanaan vievä… Voisin kuvailla tätä kirjaa todella monilla sanoilla! En malttaisi odottaa toisen osan ilmestymistä! Ja ilmeisesti myös elokuva on tulossa. Ensimmäisestä ja toisesta osasta, molemmista omansa.

Girl Online on siis Zoe Sugg:in, paremmin tunnettu nimellä Zoella, esikoisromaani, joka on ilmestynyt suomeksi tänä vuonna. Kirjaa kirjoittaessa taustalla on ilmeisesti ollut ainakin osittain haamukirjailija, mutta siitä en tiedä sen enempää.

Pennyllä on salaisuus. Hän pitää anonyymiä blogia nimimerkillä Girl Online. Sinne hän purkaa tunteitaan ja ajatuksiaan, joista ei voi puhua muille, kuin parhaalle kaverilleen. Hän on myös ihastunut Ollieen ja kärsii paniikkihäiriöistä. Mutta mitä tapahtuu, kun hän vilauttaa pinkkejä, rispaantuneita yksisarvispikkareitaan koko yleisölle ja kuvaavalle kameralle koulun näytelmässä?

Pennyn äiti on yrittäjä. Hänellä on häitä järjestävä yritys. Sitten hän saa tilauksen New Yorkista, jossa hänen pitäisi järjestää häät tietyn teeman mukaan. Ja hääpari kustantaa heidän kaikkien matkakulut sinne. Penny on innoissaan, mutta myös kauhuissaan. He lähtisivät New Yorkiin, ja hänen paras kaverinsa, Elliot, tulisi mukaan. Mutta lentäminen pelottaa häntä. Mitä jos hän saa koneessa paniikkihäiriön?

Sitten hän tapaa Noahin, söpön ja arvoituksellisen rokkaripojan, jonka isoäiti vastaa häiden pitopalvelusta. Mutta mitä tapahtuu Pennyn ja Noahin välillä? Voivatko kahden ihmisen kemiat sittenkin kolahtaa toisiinsa täydellisesti? Ja tietenkin koko tämä huikea matka kirjautuu hänen blogiinsa…

Olen lukenut tästä kirjasta monia negatiivisia arvosteluja, mutta en ole näiden kanssa lainkaan samaa mieltä. Rakastin tätä kirjaa! Mitä sitten, vaikka Pennyn blogiinsa kirjoittamat asiat eivät ole niin erityisiä jonkun mielestä? Voihan hän silti saada paljon tilaajia blogilleen, jos lukijat vain pitävät hänestä.

Kirja käsittelee myös vaikeaa aihetta: paniikkihäiriötä ja siitä selviämistä. Tämän aiheen vähemmälle jättäminen ja ”huumorilla” ottaminen on myös aiheuttanut joissakin kritiikkiä. Se ei ole kuitenkaan tämän kirjan pääaihe, se täytyy muistaa. Paniikkihäiriötä ei ehkä nosteta koko ajan esille, mutta mitä sitten. En halua vähätellä, mutta jos itse kärsisit siitä, haluaisitko puhua siitä koko ajan. Ehkä et. Puhuisitko siitä koko ajan kavereillesi ja haluaisit muistuttaa itseäsi sen olemassaolosta? Minä en ainakaan haluaisi.

Laura Levä



Kategoria: Arvostelut