Lumikki ja kääpiöt ilahdutti lapsiyleisöä

Pienten jalkojen töminää, odotusta ja jännittyneitä ilmeitä. On tiistai, toukokuun 17. päivä, ja Jurvan yläkoulun yhdeksännen luokan ilmaisutaidonryhmän näytelmä Lumikki ja kääpiöt on alkamassa. Tuotos esitetään yleisölle jo kolmatta kertaa yleisölle. Ensi-iltansa se sai 4.5. Jurvan yläkoulun ja lukion Kevätkatselmuksessa, jossa se nousi lavalle sekä päivä- että iltanäytöksessä. 

Nyt katsomo on täynnä päiväkerholaisia, esikoululaisia sekä Peuran koulun 1.-
4. luokan oppilaita ja heidän opettajiaan. Ohjaajan tervehdyksen jälkeen yleisö asettuu paikoilleen, ja satumainen musiikki kajahtaa ilmoille. Esirippu aukeaa. Kertoja (Kristel Soini) aloittaa tarinan.

Näytelmä on nykyaikaistettu versio tunnetusta sadusta: Lumikki on värjännyt hiuksensa ja käynyt talouskoulun. Käsikirjoitus ja ohjaus ovat ilmaisutaidonopettaja Päivi Haapolahden käsialaa. Näyttelijöiden lisäksi tiimiin kuuluvat ääni- ja valomiehet Janne Puntila sekä Jami Hautala. Esityksessä kuullaan paljon musiikkia, jonka on koonnut Anne Peltola.

Lavasteet, puvustus ja muu rekvisiitta on ryhmän yhteistuumin suunnittelemaa, kokoamaa ja rakentamaa. Puvustukseen apua saatiin Jurvan teatterilta, ja lavastus onnistui kuvataideopettaja Satu Lahden avustuksella.

Esityksen aikana päästään nauttimaan mahtavista tanssiesityksistä, jännittävistä juonenkäänteistä sekä niin surullisista ja rauhallisilta kuin iloisista ja riehakkaistakin kohtauksista. Lavalla pyörähtävät suloisen Lumikin (Liisa-Maria Pukkila) lisäksi vuoron perään hyväuskoinen kuningas (Antton Valkama), ilkeä ja turhamainen äitipuoli Armi Pohtamo (Henna Lehtonurmi), Armin rehellinen taikapeili (Janina Tisza), hiukan höpsö prinssi Viljami (Valtteri Ketola) ja pohjanmaan murretta puhuva Martti Metsuri (Esa-Pekka Tuppi).

Metsän eläimet ja olennot pistävät kuusten juurella tiputanssiksi. Ahkerasti työtä tekevät kääpiöt Viisas (Elina Hautala), Jörö (Sonja Palo), Ujo (Tea Marttila), Nuhanenä (Anne Peltola), Vilkas (Minna Haavisto), Unelias (Ulriikka
Lyyluoma) ja Lystikäs (Tanja Närvä) pitävät enemmän teknosta.

Väliajalla vuoroon pääsee ajankohtaisohjelma Sininen lanka, jonka juontaja saa vieraakseen tyttärensä kadottaneen kuninkaan sekä hänen uuden puolisonsa, kuningatar Armin. Lopuksi kolmikko laulattaa ja tanssittaa yleisöä edesmenneen ihanan kuningattaren muistoksi, hänen lempilaulunsa kun oli Pää-olkapää-peppu- polvet-varpaat.

Naamioitunut Armi yrittää surmata Lumikin myrkytetyllä lihalla, mutta onneksi sankarittaremme tyytyy omenaan ja ainoastaan näyttää kuolleelta. Onneksi paikalle sattuu ensiaputaitoinen prinssi... Loppujen lopuksi tarina päättyy onnellisesti linnanjuhliin, joissa prinssi saa puolisokseen Lumikin sekä kaupan päälle puolet valtakuntaa.

Loppukumarruksien jälkeen esirippu sulkeutuu, mutta yleisön innokas taputus ei lakkaa, joten näyttelijät palaavat lavalle kumartamaan uudemman kerran. Iloisia ilmeitä näkyy joka puolella. Nauru ja puheensorina kaikuvat salissa, kun verhot lopulta sulkeutuvat kokonaan.

Tunnin kuluttua sali on tyhjä. Lavasteet on purettu yhdessä, ja näyttämö on pimeä. Kovatöinen mutta hieno projekti on saatu kunnialla päätökseen, ja jokainen mukana ollut saa olla ylpeä itsestään.

lumikki1.jpg
Lumikin ja kääpiöiden riehakas tanssi päättyy naurunremahduksiin.

lumikki2.jpg
Kerro, kerro, kuvastin, ken on maassa kaunehin?? Ja peilihän kertoo.

lumikki3.jpgEmmä nuan nättiä flikkaa voi tappaa! päättää Martti Metsuri.
Metsän eläimet ja olennot huokaavat helpotuksesta.

lumikki4.jpg
Lumikki ja kääpiöt on Jurvan yläkoulun yhdeksännen luokan ilmaisutaitajien yhteinen voimanponnistus.

Teksti: Ulriikka Lyyluoma
Kuvat: Juuli Hiipakka ja Päivi Haapolahti



Tagit: Arkisto
Kategoria: