Endometrioosi - jos ei se tapa, se todellakin hajottaa

endometrioosi_header1.jpg”Oot vaan stressaantunut.”

”Pitäisikö sun liikkua enemmän?”

”Ruokavalio, siihen pitää kiinnittää vaan huomiota!”

”Jospa tänään menisit vähän aiemmin nukkumaan.”

”Pudotat vaan painoa, vatsalihakset sieltä kuntoon niin kyllä se siitä.”

”Tämä on varmaan jotain psyykkistä, eikö sulla olekin käyntejä ollut siellä psykiatrian puolella?”

”Sä et näytä siltä, että suhun sattuis.”

Tällaisia kommentteja olen kuullut terveydenhuollon ammattilaisilta, puolitutuilta, kavereilta, läheisimmiltäkin ihmisiltä. Niissä on ehkä osa totuudesta, mutta silti tuntui, ettei kukaan uskonut, että minuun sattui. Ja tämäntapaisia kommentteja kuulee edelleen, vaikka yli puolen vuoden arvuuttelun jälkeen on vihdoin saatu selvyys siitä, mikä minua oikein vaivaa.

Mitä todennäköisimmin minä sairastan endometrioosia. Se on krooninen sairaus, jossa kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa myös kohdun ulkopuolella toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Kun kudos ei ole sille luontaisessa ympäristössä, se aiheuttaa kipua. Hankalaa endometrioosin diagnosoinnissa on se, että sataprosenttinen varmuus sen olemassaolosta voidaan nähdä vain tähystyksellä tai leikkauksella. Usein se ei näy gynekologisessa tutkimuksessa, ct-kuvassa eikä edes magneettikuvassa.

Endometrioosiheader2.jpgEndometrioosia esiintyy noin 10–15 prosentilla maailman naisista. Kaikilla endometrioosi ei kuitenkaan oireile läheskään samalla tavalla, joillakin se voi olla jopa oireeton. Sitten on sellaisia naisia, kuten minä, joilla kipu on jokapäiväistä. Välillä sen kanssa pystyy elämään ja jatkuvasta pienestä paineentunteesta alavatsassa tulee normaalia. Välillä kipu äityy niin pahaksi, että siinä ei kyllä paljon kamomillateet ja kevyet lenkkeilyt auta. Minulla pistävä ja viiltävä, kramppimainen kipu keskittyy alavatsalle, alaselkään ja nivusiin. Joskus krampit aiheuttavat oksentelua ja pahoinvointia. Itselleni se tarkoittaa välitöntä sänkyyn menemistä, sillä jalkojen suoristaminenkin on hankalaa. Silloin tällöin tarvitsee myös sairaalassa annettavaa kivunhoitoa.

Kerran makasin suihkun lattialla oksentamisen jälkeen ja vatsaan sattui niin paljon, että luulin kuolevani siihen paikkaan. En pystynyt enää edes itkemään, kun kipu oli niin kovaa. Kerran huusin kivusta koulun aulassa ja odotin, että joku voisi auttaa minua. Useamman kerran olen vain maannut yksin huoneessani ja ollut niin väsynyt ja voimaton, että en ole jaksanut kävellä edes vessaan. Toisaalta, vessassa käyminen ei välillä edes houkuta, koska se on äärimmäisen kivuliasta.

Kipeimmilläni käytän kolmen L:n taktiikkaa: lääkkeet, lämpö ja lepo. Myös endometrioosijooga helpottaa siinä kohtaa, kun kipu sallii liikkumisen. Kotona käytän Buranaa, Panadolia ja vihdoin sain kotiin myös vatsalääke Litalginia, jotta sitä ei aina tarvitse mennä sairaalaan saakka hakemaan. Sairaalassa olen välillä saanut hyvinkin voimakkaita lääkkeitä, jotka laittavat päänkin sekaisin. Lämpimän geelityynyn keksijä ansaitsisi mielestäni Nobelin palkinnon. Mikrossa lämmitetty kaurapussi helpotti minua aiemmin menkkakivuissa enemmän kuin särkylääkkeet. Kipukohtauksen tullessa lämmin on suorastaan elämänpelastaja: kuuma suihku ei ehkä ole hyväksi iholle, mutta voi luoja, että se helpottaa.

endometrioosiheader4.pngFyysisen kivun lisäksi endometrioosi on myös henkinen taakka. Endometrioosi on hyvin yleinen lapsettomuuden aiheuttaja, vaikka itsekin tiedän monta endometrioosista kärsivää naista, joille lapsia on ongelmitta ilmaantunut useita. Kuitenkin, 17 vuoden iässä lapsettomuuskysymyksien pohtiminen tuntuu kauhean absurdilta ja kamalalta.

Sanomattakin on siis selvää, että mitä nuorempana lapsia hankkii, sen helpompi niitä on saada. Minulla on aina ollut suunnitelmissa opiskella ensiksi mieluisaan ammattiin, matkustella ja nähdä maailmaa – ja vasta vähän vanhempana sitten saada lapsia. Ja niin, tarvitseehan sitä lapsen hankkimiseen sen puolisonkin. Mielessä on käynyt myös ajatus siitä, että kukapa haluaisi minun kanssani olla, jos en lapsia voi välttämättä saada. Ja haluanko minä siirtää tätä periytyvää helvettiä mahdollisesti omalle tyttärelleni?

Ja tuleehan sitä usein mietittyä, että miksi minä? Miksi minun kehoni ei suostu toimimaan sillä tavalla kuin sen kuuluisi toimia? Miksi se tuottaa minulle kipua? Eikö jo pikkuhiljaa riittäisi? Vähän tuntuu hankalalta mennä #loveyourself ja #loveyourbody -virtojen mukana. Miksi hemmetissä sitä rakastaisi omaa kroppaa, jos se vaikeuttaa elämää niin paljon?

Endometrioosi tuntuu itselleni tärkeältä aiheelta puhua ja haluaisinkin siitä jatkossa kirjoittaa enemmän. Kaikki mietteet tähän sairauteen liittyen on hankala tiivistää kovin lyhyeksi tekstiksi. Endometrioosista on tietoa hyvin vähän, enkä itsekään tiennyt sairaudesta oikeastaan mitään ennen kuin lääkäri siitä minulle kertoi. Myöhemmin asiaa pohtiessani olen havainnut, että oireita olisi kyllä ollut havaittavissa aikaisemmin.

Naiset! Muistakaa, että järkyttävät kuukautiskivut eivät ole enää välttämättä normaali vaiva.

Teksti ja kuvat: Charlotta



Kategoria: Arkielämää