Kesätyöviisauksia

Kesätyöviisauksia - Yli 50 työhakemusta myöhemmin

Olen oppinut monia asioita työnhausta hakiessani kesätöitä vuosien varrella. Tärkein oppimani asia on kuitenkin, että periksiantamattomuus palkitaan.

Ensimmäinen kesätyökokemukseni oli parin viikon kesätyöharjoittelu ravintolaketjussa 16-vuotiaana. Seuraavana vuonna tein keikkatyötä kesätapahtumissa. Kun vihdoin täytin 18, ajattelin että työnhaku helpottuu, sillä moneen työpaikkaan vaadittiin juuri tuo maaginen täysi-ikäisyys.

 

Karu alku: lukiolainen hakkaa päätä seinään

No, eipä se ollutkaan niin helppoa lähteä hakemaan kesätöitä pelkällä lukiotaustalla vuonna 2014, samalla kun moni yritys oli muutenkin jo valmiiksi vähentänyt väkeä.

Tuona keväänä kävin ylioppilaskirjoitusten lomassa viemässä ansioluetteloni lähes jokaiseen mahdolliseen kauppaan kaupunkini ostoskeskuksissa - tuloksetta.

Lisäksi hain työpaikkoja netissä.  Täytin valmiita hakemuslomakkeita ja kirjoitin vapaamuotoisia hakemuksia. Koitin seurata ohjeita ja vinkkejä ja tehdä hakemuksista yksilöllisiä. Kirjoitin yli 50 hakemusta.

Vaikka en tavoitellutkaan mitään mahdottomia paikkoja, sain vain harvoja vastauksia sähköposteihin.

Jossain vaiheessa tilanne tuntui täysin mahdottomalta.

Toinen vaihe – Ihanat, pelottavat työhaastattelut

Lopuksi hakuni tuotti kuitenkin yhdeksän työhaastattelua tuolle keväälle. Hyvät uutiset ovat, että sain kesäksi työpaikan, jossa teinkin osa-aikatöitä seuraavat kolme vuotta.

Sitten seuraa vieläkin parempi uutinen; opin tuona keväänä työnhausta paljon. Yhdeksästä haastattelupaikasta, kolme olisivat loppujen lopuksi tarjonneet minulle työtä. 33% haastatteluistani olivat siis menestyksekkäitä.

Tuon kesän jälkeen en ole enää hakenut töitä yhtä itsepäisesti kuin silloin, mutta ei ole tarvinnutkaan. Menestymisprosenttini työhaastatteluissa on sen jälkeen ollut täysi 100. Voisi niissäkin varmaan vieläkin paremmin voinut puhua, mutta olen käynyt neljässä haastattelussa, joista olen kaikista saanut paikan (osa näistä ovat tosin olleet keikkatöitä). Hakemuksia olen lähettänyt ehkä vain noin kolme enemmän, kuin mitä olen päässyt haastatteluihin. Onnistumisprosentin muutos on huima, tuohon ensimmäiseen kevääseen verrattuna.

Ne ensimmäiset työhaastatteluni tuona maanisen työnhakuni keväänä olivat aivan surkeita. Menin muun muassa aivan sanattomaksi ryhmähaastattelussa. Pikkuhiljaa haastatteluihin alkoi kuitenkin tottua.   Mutta otsikossa, siis ”ihanat”, sillä jo kutsu haastateltuun, tuntui siunaukselta tuossa vaiheessa.

Kolmas vaihe – Työnhaun sietämätön keveys

Olen osittain varmasti ollut erittäin onnekas ja ollut liikkeellä oikeaan aikaan. Silti, haluan myös uskoa, että olen matkan varrella ehtinyt oppia jotain, mikä teki minusta paremman työnhakijan. Jos ei muuta, niin ainakin sen, että sitkeys palkitaan.

Kirsikkana kakun päälle, viimeisin työpaikkani on ulkomailla; Jyllannilla, jossa kansainvälisten opiskelijoiden usein on vaikeaa löytää töitä. Eikä mikä tahansa työpaikka, vaan markkinointivastaavan työ, jossa ole oppinut valtavasti. Jos joku olisi kertonut minulle vuosi sitten, että minulla tulee olemaan tällainen ura opiskeluideni ohessa jo nyt, en olisi uskonut.

Vaikka väliotsikko ehkä vihjaa muuta, ei työnhaku ikinä ole kovin viihdyttävää. Viimeksi koin sen hakiessani opintoihin kuuluvaa työharjoittelupaikkaa. Kyllä hakemuksen kirjoittaminen vääjäämättä jännittää, kun tuntuu, että tulevaisuutesi ja kohtalosi on kiinni siitä, mitä raapustat yhteen sähköpostiin.

Silti, enää työnhaku ei ole tunnu mahdottomalta. En olisi koskaan arvannut, että kesätyöhistoriani näyttäsi tältä, tai johtaisi tähän, mutta olen erittäin kiitollinen jokaisesta työkokemuksesta, joka on osunut kohdalleni.

Lopuksi vielä listani parhaista vinkeistäni työnhakuun, josta toivottavasti on hyötyä muille opiskelijoille ja nuorille!

 

Vinkkejä nuorelle työnhakijalle

  • Lue ilmoitusten vaatimukset läpi, jos et selvästi täytä niitä älä tuhlaa aikaasi paikan hakemiseen. Älä kuitenkaan pelkää liikaa; yleensä ilmoituksista voi lukea mikä on välttämätöntä ja mikä vain toivottavaa.

  • Haastatteluihin tottuu. Jos tuntuu, että haastattelut eivät suju, olet ainakin oppinut niistä jotain.

  • Älä vertaa itseäsi muihin ryhmähaastattelussa vaan luota omiin vastauksiisi.

  • Jos sinulla ei ole paljon työkokemusta, mieti mielenkiinnonkohteitasi ja missä voisit hyödyntää tietoasi näistä. Usein näkee vinkin, ”mieti harrastuksiasi” mutta se antaa ehkä hiukan liian suppean kuvan siitä, mihin kaikkeen vapaa-aikaansa mahdollisesti käyttää.

    Parasta on, jos keksit taidoistasi ja tiedoistasi jonkin ainutlaatuisen yhdistelmän. Hyvä matikkapää tai loistavat kirjoitustaidot, yhdisteltynä jonkin tietyn kiinnostuksenkohteen voi avata sinulle ovia, joita et ole tullut ajatelleeksi aikaisemmin.

    Jos ajatus tuntuu kaukaiselta raapusta, vaikka paperille lista taidoistasi ja kiinnostuksenkohteistasi, ja koita mahdollisimman luovasti yhdistellä näitä.

  • Jos sinulla jo on vähän kokemusta, mieti miten voit hyödyntää edellisessä paikassa oppimiasi taitojasi hakemassasi työssä. Sosiaalisia taitoja tarvitaan lähes joka työssä, paineensietokykyä voi oppia monessa eri paikassa, järjestelmällisyyttä oppii hyvin tekemällä….muista aina myös kuvailla tarkemmin, miten olet käytännössä oppinut tätä, ja miten voisit hyödyntää sitä. Se antaa paljon paremman kuvan, kuin pelkkien adjektiivien luetteleminen.

  • Jos haet töitä ulkomailla, tutki toimiiko jokin paikallinen yritys Suomen markkinoilla, ja voisiko heillä olla tarvetta suomenkieliselle työntekijälle

  • Hyödynnä somea, nykyään moni yritys ilmoittaa avoimista työpaikoista somessa ja nopeus voi olla valttia.

  • Jos saat useita kesätyöpaikka-tarjouksia valitse se mikä on sinulle kannattavinta pitkässä juoksussa. Itse valitsin työpaikan, jossa pystyin jatkamaan kesän jälkeenkin, vaikka toisessa olisi ollut pikkaisen korkeampi palkka sekä olisi ollut ulkona kesäauringossa. 

  • Älä ikinä anna periksi- kliseistä mutta totta

     

 Teksti: Stina

 



Kategoria: Arkielämää