Parasta lapsille Perheleirillä

Tänä kesänä olin heinäkuun lopulla yhden viikon vapaaehtoisena ohjaajaharjoittelijana monikulttuurisella perheleirillä lomakeskus Pukkilassa, Virroilla. Leirin järjesti Parasta Lapsille ry, jolla on kesän aikana noin 9 perheleiriä, minkä lisäksi leirejä järjestetään myös lapsille ja nuorille. (Parasta Lapsille ry:hyn voit tutustua paremmin tästä.)

Perheleirille osallistujat tulevat erilaisista taustoista. On maahanmuuttaja perheitä, jo pidempään Suomessa asuneita, kantasuomalasia ja yhden vanhemman perheitä. Joissain perheissä vanhemmat ovat muuttaneet Suomeen ulkomailta ja lapset ovat syntyneet Suomessa. Lasten ikäjakauma on suuri, sillä leirille osallistuvien perheiden lapset ovat 0-16-vuotiaita. Lattioilla siis konttailee taaperoita ja juoksentelee leikki-ikäisiä, mutta leiriltä löytyy myös nuoria, jotka kaipaavat juttuseuraa ja pelikaveria. Leirillä kaikki kuitenkin lähtevät samalta viivalta, sillä ketään kohtaan ei ainakaan meillä ohjaajilla ole minkään laisia ennakko-oletuksia. Kaikki pukeutuvat yhtä lailla sadeasuihin ja kumisaappaisiin sadekelin sattuessa, eikä ketään tuomita esimerkiksi pukeutumisen tai ihonvärin perusteella.

Leirille lähdettiin hieman jännittyneissä tunnelmissa, kun perheet, vapaaehtoiset ja leirinjohtaja pakkautuivat bussiin ja aloitettiin yhteinen matka kohti lomakeskusta. Lopulta mutkaisen hiekkatien päässä häämötti leirikeskus, jossa tultiin viettämään tiivistä yhdessäoloa seuraavat 5 vuorokautta. Muutama perhe saapui leirille myös omilla autoillaan ja heti alkoi huoneisiin majoittautuminen. Pienen hässäkän jälkeen nälkäiset leiriläiset ja ohjaajat pääsivät syömään, ja sitten aloitettiin tutustuminen niin toisiimme, kuin leirikeskuksen tiloihin ja ympäristöön.

Lähes viikon mittaisella leirillä ehtii nähdä ja kokea kaiken laista uutta ja mukavaa. Leiriläiset pääsivät ohjaajien kanssa soutamaan, kalastamaan, pelailemaan ja saunomaan. Leirillä ehdittiin järjestämään myös jalkapalloturnaus, paistaa lettuja kodassa, valvoa myöhään, jutella ja pelata biljardia sekä kuunnella musiikkia. Etenkin tämä kesän hitteinä Despacito ja Hula Hula.:) Myös minigolfradat olivat suosittuja ja uimaankin päästiin. (Olettekos muuten koskaan ajatelleet, mitä Despaciton sanat tarkoittavat suomeksi? Käykääpä kurkkaamassa ne tästä Ilta-Sanomien jutusta.)

Etenkin soutelu ja kalastus olivat leiriläisten mieleen, ja laiturilla saatettiin viettää yhteen putkeen monta tuntia vain kalastaen. Myös säät suosivat meitä suhteellisen hyvin, joten ison porukan kanssa suurin osa ohjelmasta pidettiin ulkona. Vaikka netti ei siellä metsän keskellä kovin hyvin toiminutkaan ja joskus myös kielimuuri aiheutti harmaita hiuksia, meillä oli hauskaa ja mukavaa yhdessä!

Päivät olivat välillä pitkiäkin ja täynnä touhua, mutta siitä huolimatta väsymys ei kyllä päässyt iskemään leirin aikana. Iltojen ohjaajien palaveritkin saatiin pakettiin aina päivä päivältä nopeammin.

Paljon tuli annettua, paljon tuli saatua. Ei sitä arvoa voisi rahassa mitata. Sen vuoksi voinkin vain toivoa, että myös leiriläiset ovat kokeneet saaneensa paljon tuon viikon aikana. Itkua melkein nieleskellen perheet hyvästeltiin yhteisen leirin jälkeen ja toivotettiin hyvää kotimatkaa. En osaa edes sanoin kuvailla, kuinka ihana kokemus tämä oli, ja toivon kovasti pääseväni myös ensi kesänä ohjaamaan leirejä. Jos jollain konstilla siihen pystyisin, haluaisin sanoa vielä vilpittömät kiitokset kaikille leiriläisille tuosta viikosta. Siksi toivonkin, että meidän leiriläiset pystyisivät tämän tekstin lukemaan.

Jostain syystä tämän jutun kirjoittaminen tuntui todella haikealta, kun kunnolla tajuaa, että kaikista niistä ihanista ihmisistä, joiden kanssa leirillä vietti aikaa, on nyt päästänyt irti. Näitä ihmisiä ei välttämättä tule enää koskaan tapaamaan, mutta siitä huolimatta jotkut ovat jättäneet ison jäljen sydämeen. Tätä jälkeä ei niin vain oteta pois.

teksti: Laura Levä
kuvat:Parasta Lapsille ry


 


Kategoria: Arkielämää