Elokuun pääkirjoitus

Vielä hetken aikaa on lomaa jäljellä, ja sitten monia taas kutsuu koulun penkit. Monet jatkavat seuraavalle luokalle tutussa koulussa, mutta osa aloittaa uuden vuotensa ehkä täysin uudessa paikassa. Jotkut jopa muuttavat uudella paikkakunnalle opiskelemaan. En silti halua kirjoittaa vain koulun alusta, koska toivon, että kaikki nauttisivat vielä näistä jäljellä olevista lomapäivistä, eikä kukaan vielä stressaisi alkavaa kouluvuotta.

Yleensä syksy ja koulun alkaminen saattaa olla uuden alkua, mutta joillekin se voi olla myös luopumista jostain tutusta ja turvallisesta. Joskus luopuminen voi olla hyvä asia, toisinaan se tuntuu todella pahalta. Se on jokaiselle erilaista, eikä sitä voi lokeroida millään tavalla.

”Joskus luopuminen jostain tärkeästä asiasta voi tuntua todella pahalta. Etenkin toisesta ihmisestä irti päästäminen sattuu toisinaan todella paljon. Vain parin päivän aikana toisen ihmisen voi oppia tuntemaan todella hyvin, vaikka ennestään ei olisi tästä henkilöstä minkään laista käsitystä. Tästä ihmisestä voi tulla sinulle todella tärkeä ja teistä tulee läheiset. Mutta jossain vaiheessa yhteinen aikanne loppuu ja lähdette eri suuntiin.

Jos tulet erittäin hyvin toimeen toisen ihmisen kanssa, yhteisen ajan loppuminen sattuu todella paljon. Kun näet toisen kävelevän kohti autoa ja kääntyvän vilkuttamaan ja hymyilemään viimeisen kerran, et voi tehdä muuta, kuin nieleskellä kyyneleitä. Kohta hän jo nousee autoon, vilkuttaa ikkunasta ja auto ajaa pois. Jäät itse seisomaan pihalle ympärilläsi muita ihmisiä, ja rukoilet mielessäsi, että kyyneleet eivät lähde virtaamaan. Siinä kohdassa ei voi tehdä mitään muuta, kuin miettiä, näinkö tuon ihmisen juuri viimeistä kertaa. Kohtaammeko enää koskaan? Oliko kuluneella viikolla mitään merkitystä (totta kai oli, sanot itsellesi), jos ette tule kohtaamaan enää koskaan? No kyllähän sillä oli, ja juuri sen vuoksi irti päästäminen ja luopuminen tuntuukin niin pahalta.”

Mulle kävi tänä kesänä näin. Vaikka se luopuminen ei ollutkaan mistään tutusta ja turvallisesta, niin se tuntui silti pahalta. Se tuntuu edelleen pahalta. Se voi sattua pitkään, se voi jättää sinuun ikuisen jäljen, jota kannat koko lopun elämääsi mukana.

Jostakusta voi tuntua samalta, kun aloittaa uudessa koulussa, tulee ikävä vanhoja kavereita. Toisille se taas saattaa olla suuri helpotus. Toinen iso asia, joka jättää ihmiseen jäljen, on kiusaaminen. Tapahtui se sitten koulussa, vapaa-ajalla tai netissä, se vaikuttaa aina samalla tavalla.

Kaikkien olisi hyvä aloittaa siinä suhteessa uusi lukukausi puhtaalta pöydältä, että kaikkien on turvallista tulla kouluun. Jätetään turhat epäluulot ja ennakko-oletukset kotiin, ja kohdataan kaikki ihmiset yksilöinä. Ei minään ryhmään kuulujina, joiden oletetaan tekevän juuri näin, koska muutkin saman uskonnon, ikäryhmän tai sukupuolen edustajat tekevät niin. Monet ehkä kuuluvat siihen enemmistöön, joita kouluissa on, mutta täytyy muistaa, että me kaikki olemme yksilöitä. Kouluja käyvät yhtä lailla maahanmuuttajat, muun sukupuoliset ja vähemmistössä olevien uskontokuntien edustajat.

Olen nähnyt myös sen kortin kääntöpuolen, esimerkiksi kaikki ulkomaalaiset ja maahanmuuttajat eivät ole samanlaisia. Vaikka onkin ehkä helppoa yleistää, että kaikki muualta tulevat tekevät sitä ja tätä, niin se ei kuitenkaan mene niin. He ovat yhtä lailla ihmisiä, kuin me muutkin, todella mukavia ihmisiä. Tulivat he sitten mistä tahansa, yhtä lailla hekin haluavat selviytyä elämässään.

Ei ollut tarkoitus kirjoittaa mitään saarnaa, mutta omat kokemukset ovat opettaneet katsomaan maailmaa ja muita ihmisiä hieman uudella tavalla. Ei siihen tarvita kuin yksi myönteinen kokemus, ja oma käsitys jostain asiasta muuttuu jo paljon parempaan suuntaan. Siksi juuri teenkin vapaaehtoistöitä. Se saattaa ottaa jotain, mutta se myös antaa paljon. Oikeastaan se antaa paljon, paljon enemmän, kuin ottaa.

Ihanaa loppukesää ja mukavaa koulun alkua niille, joilla se on pian edessä!

Laura Levä

 


Kategoria: Pääkirjoitus