Oivalla!

Kuluneen syksyn ja vuoden alun aikana olen miltei viikottain käynyt harrastuksessa, jonka aloitin ystäväni kanssa viime kesän jälkeen. Yleensä rutiini uppoutuu arjen pyörteisiin, mutta tällä kertaa olen huomannut muutaman asian.

Aloittamani harrastus on kuntonyrkkeily. Muutaman viikon harkinnan jälkeen ilmoittauduin alkeiskurssille, jonne pyysin ystäväänikin mukaan. Pidämme molemmat uusista haasteista. Yli puolen vuoden nyrkkeilemisen jälkeen kuntonyrkkeily ei sinänsä ole enää uusi haaste vaan pikemminkin virkistävä rutiini. Rutiini, jonka aikana pystyy unohtamaan päässä kummittelevat ajatukset ja saamaan hien pintaan hauskalla tavalla.

Menin ensimmäiselle tunnille avoimin mielin, sillä en usko silloin voivan pettyä. Kyseisen tunnin jälkeen edes kunnon kohottaminen ei ollut tärkein motiivi tulla seuraavalle kerralle. Halusin mennä seuraavalle tunnille, sillä kuntonyrkkeily oli hauskaa. Sama motiivi on kirkkaana mielessäni vielä tänäkin päivänä. Kunnon kohoaminen on sen sijaan vain positiivinen lisä. Ylipäätään tulosten saaminen kestää muutaman kuukauden ja se motiivina, olisi kovin raskas pitää yllä.

Pitääkseni tekniikkani ja taitoni yllä on säännöllinen harjoittelu hyväksi. Olen huomannut, että säännöllisyys on hyväksi myös muillekin asioille. Ystävyyssuhteiden eteen on kuulemma tehtävä töitä, näin olen kuullut sanottavan. Nyt huomaan sen olevan totta. Ainakin itse tunnen yhteisen harrastuksen auttavan minua ja ystävääni ymmärtämään toisiamme paremmin. Ystävästä saa tukea ja vastusta sopivassa suhteessa.

Vuoden alku on sesonkiaikaa uusien asioiden aloittamiselle ja haasteiden kohtaamiselle. Omasta mielestäni aina on aika uusille asioille. Tulokset eivät välttämättä näy välittömästi, mutta pikemminkin yllättävät. Täytyy vain valita itselle armollinen motiivi tehdä asioita. Avoimin mielin asioiden kohtaaminen ei petä vaan antaa oivaltaa. Oivaltaminen antaa uskoa ja varmuutta.

Hanna Ollinkoski

 


Kategoria: Pääkirjoitus