Ajatuksia tammikuulta

”Tänään tajusin, että hän on lähtenyt. On nyt kauempana kuin koskaan. Tavoitettavissa, mutta kuitenkin minun ulottumattomissani. Jatkaa elämäänsä jossain muualla. Mutta enhän minä häntä edes kaipaa.”

”Antaudun musiikin vietäväksi. Olen onnellisempi kuin pitkiin aikoihin. Ehkä kaikki voisi sittenkin olla kohdallaan.”

”En saa vastauksia, enkä välttämättä edes haluaisi. Loukkaantunut olen, kyllä. Sitä en tosiaankaan mene kieltämään. Miksi menisin? Ei se ollut minun vikani, eikä kyllä kenenkään muunkaan.”

”΄Et sä voi sanoa noin!΄ kaikuu usein koulun käytävillä naurun saattelemana. Enkun sijainen ei saa pidettyä kuria, me nauretaan ihan vääränä takapenkeissä. Kuka sanoi, että koulunkäynnin pitäisi olla tylsää?”

”Voisinpa palata vartin ajassa taaksepäin. Kemian pistot. Voi miksen mä edes avannut kirjaa äskeisellä hypärillä? Olisin ihan hyvin ehtinyt lukea.”

tammikuujuttukuva.jpg
Kävelin tänään koulusta kotiin päin, ja jäinen viima piiskasi kasvojani. Muutamia pieniä lumihiutaleita sateli taivaalta. Ajattelin: ”Tässäkö se meidän talvi nyt sitten on? Tällaistako se tulee olemaan ensi vuonna ja jokaisena talvena sen jälkeen?” Minne hävisivät ne lapsuuden talvet, kun hypittiin lumikasoissa? Milloin viimeksi oli jouluna paljon lunta? En ikävöi mitään 40 asteen pakkasia. Ehei, en tosiaankaan. Mutta kuka nyt tällaista haluaisi, kun ei ole kunnollisia vuodenaikoja.

Kun maantiedon tunnilla puhutaan ilmastonmuutoksesta, tulee mieleen vain lumeton ja leuto talvi. Mutta millainen tulee olemaan kesä? Vai onko sitä ollenkaan? Ehkä se on kuumempi kuin yleensä, tai sitten lämpötila ei nouse ollenkaan viidentoista yläpuolelle. En juurikaan tiedä näistä asioista, mutta pointtini on, että ehkä mikään ei pysy samanlaisena kuin ennen.

Miettikääpä itse omia valintojanne, tänään, huomenna, ensi kuussa. Mitä ikinä päätättekään tehdä, kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Laura Levä

 


Kategoria: Arkielämää